sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Dinneriä rakkaille ihmisille

Viime toukokuussa kutsuin meille pari rakasta ihmistä syömään. Syötiin pitkän kaavan kautta, ja mahat täynnä lähdettiin vielä illalla korvasieniä etsimään metsään. Muutama löytyikin, ja seuraavana päivänä syntyi sitten niistä päivällinen. Tässä kuitenkin kokonaisuutena se sunnuntaipäivän dinneri, laittelen niistä yksittäin ohjeet tänne tässä alkuviikon aikana.


Kattaus näytti tämmöiseltä. Lautasina Sara LaFountainin Barokki-sarjaa, samoin juomalasit samaa sarjaa. Kuohuviinilasti on tutut ja turvalliset Iittala Essence- lasit. 


Alkuruokana söimme pannulla paahdettua Maalahden limppua, jossa päällä kylmäsavulohimassaa. 


Pääruoan kanssa oli simppeli salaatti.


Pääruoaksi oli iiiiihanaa Valion ohjeella tehtyä appelsiinikanaa. Lisukkeena itse tehtyjä maustettuja lohkoperunoita.



Ja jälkkärinä Glorian Ruoka & Viini lehdestä poimittu Suklaa- suolapähkinämutakakku. Nams.


Ohjeita siis tulossa, STAY TUNED! :)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun joku "tavis" jaksaa väsätä tälläsii ystäville! Käyn aktiivisesti kattoos sun blogia ja pistän mieleen ihania juttuja, joita voi joskus myöhemmin käyttää/muokata itelle sopiviksi. Ja sul on kaikki nii fiiniä, astioita yms myöten! (Onhan meilläki mm. Iittalaa yms, mut kuka jaksaa arkena väsätä kauniit ja herkulliset ruoat ja vielä kattaaki nätisti?! ). Tääl siis ainaki yks uskollinen lukija :) -Mallu-

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mallu, ihanaa kuulla, että palaat tänne tsekkailemaan meininkiä! :) Ei siis tartte vaan itellensä tehdä reseptiarkistoa.

    Heheh, kyllä meilläkin syödään lähestulkoon aina valkoisilta Iittala-lautasilta, ja lisäksi käytössä on sellaisia lautasia, jotka olen hankkinut kolmetoista vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran muutin omilleni. Niistä on "merkki", laatu ja kauneus kaukana, mutta ajavat asiansa.

    Mutta joo, onhan se ihanaa kattaa pöytä kauniisti ja laittaa ruoat nätisti esille. Kyllä siitä jotain nautintoa saa. :)

    Mukavaa viikkoa!

    -Tiia

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi!