tiistai 15. lokakuuta 2013

Riks, raks, poks!

Tuommoiset äänethän sitä mainoksessa aina riisimuroista kuului. :) Tässä kakussa riisimurot eivät päässeet poksahtelemaan, mutta hyvältä ne maistuivat! Eräs ystäväni linkitti tämän riisisuklaakakun ohjeen Facebookissa muistiin itselleen, ja samalla bongasin sen sieltä itse. Kakku näytti niin herkulliselta, että pakkohan sitä oli päästä tekemään!

Tänään tuli ystäväni vierailulle Helsingistä, ja menimme toisen ystävämme, samalla kummipojamme äidin luo kyläilemään. Vein tämän kakun mennessämme ja kyllä se tuntui kaikille maistuvan. Kakku oli aika makeaa, mutta makeuteen saa hyvin vaikutettua itse vaihtelemalla pohjaan tulevaa suklaata (itse käytin tällä kertaa Maraoun suklaata, joka on mielestäni paljon Fazerin sinistä makeampaa) sekä kermavaahdon makeutta säätelemällä.


RIISISUKLAA-MOKKAKAKKU

Pohja:
  • 2 x 200g (maito)suklaata
  • 2 x 5dl riisimuroja
Kiisseli:
  • 1dl kahvia
  • 1dl maitoa
  • 1rkl sokeria
  • 1rkl perunajauhoja
Lisäksi:
  • 4dl kuohukermaa
  • ½dl fariinisokeria
  • 3 banaania
  • suklaarusinoita
Tee riisimuroista kaksi pohjaa. Sulata suklaa levy kerrallaan ja sekoita joukkoon riisimurot. Tasoita seos leivinpaperoituun irtopohjavuokaan ja anna kovettua. Tee sama uudelleen niin, että saat siis kaksi erillistä pohjaa.

Kiisseliä varten mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna. Kun seos pulpahtaa, ota se pois liedeltä ja jäähdytä kylmäksi.

Vispaa kuohukerma fariinisokerin kanssa. Pilko banaanit.

Kokoa kakku. Laita alimmaiseksi riisimuropohja, levitä päälle puolet kermavaahdosta, banaanisiivut ja kahvikiisseliä reilusti. Aseta päälle toinen pohja ja loput kermavaahdosta, lisää kahvikiisseliä ja ripottele päälle suklaarusinoita. 


Resepti on alunperin kuulemma Kinuskikissalta, mutta ystäväni bongasi sen täältä. Ja ihan vinkiksi, että riisimuropohjat kannattaa todellakin tehdä leivinpaperille. Itse tein ensimmäisen pohjan kanssa sen mokan, että painelin seoksen suoraan keraamisen irtopohjavuoan pohjalle ja eihän se sieltä irti lähtenyt! Mur, vähänkö ärsytti! Toisen tein leivinpaperin päälle ja siitä se irtosi ongelmitta. Toisena vinkkinä se, että kakku kannattaa koota hyvissä ajoin. Itse pelkäsin sen vettyvän, ja kokosin sen viime tingassa. Noin tuntia myöhemmin (ja vielä noin kolmekin tuntia myöhemmin) kakku oli ihan kivikova, eli kermavaahto ei tunnu kovin äkkiä ainakaan pehmentävän pohjia. Kakku oli siis hieman vaikea leikattava, mutta eipä tuo haittaa jos tilaisuus ei ole kovin fiini. :) 

Mmm, taidanpa hakea itselleni vielä tätä palan...

1 kommentti:

Kiitos paljon kommentistasi!