sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Paakelsia

Tämä helppo herkku syntyy usein silloin, kun vaan ei keksi mitään muuta järkevää ruokaa. Ylipäätänsä bagel täytteellä millä hyvällä on nopeaa ja täyttävää ruokaa. Itse en ainakaan kaipaa, kuin yhden tällaisen ja maha on täynnä, mies nyt voi vetäistä tämmöisen ja vielä lastillisen muuta ruokaa päälle.

Mulle tulee aina Jyväskylä ja Arnolds mieleen bagelseista, tuli usein haettua junamatkalle tonnikala tai kylmäsavulohibagel. Tässä esimerkki jälkimmäsestä.

KYLMÄSAVULOHIBAGEL

  • Pirkka seesanibageleita
  • tilli-mustapippurituorejuustoa
  • jääsalaattia
  • paprikaa
  • 1 pkt kylmäsavulohta
  • 1 avocado
  • mustapippuria
  • sitruunanmehua
Halkaise bagel ja paahda. Sivele kumpaankin sisäpintaan reilusti tuorejuustoa. Lado alapuolelle päälle salaattia, siivutettua paprikaa ja kylmäsavulohisiivuja. Mausta lohi mustapippurilla ja purista päälle sitruunanmehua. Laita päälle vielä muutama siivu avocadosta ja laita kansi kiinni. Purista bagelia hieman kokoon, on helpompi laittaa ääntä kohti. ;)

Oih, aivan nälkä tuli tätä kuvaa katsellessa. Täytyy siis ehdottomasti tehdä bageleita joku päivä viikolla!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Muchos nachos, amigo!

Tämä on aivan must have- lauantairuokaa. Meidät jo kertaalleen ruokittiin tänään, kun oltiin ystävien luona kyläilemässä, joten tämä riitti vallan hyvin meille iltapalaksi. Kiitos vaan K&J maittavasta sapuskasta. <3

Postasin tuossa ennemmin guacamolesta ja himostani siihen. Ylläri ylläri, siihen himoon liittyy myös nachot. Silloin tällöin tulee tehtyä tätä settiä uunissa, mutta aina siihen on lykätty päälle sitä jauhelihamössöä. Nyt olin sitten erilainen nuori, ja käytin kanaa. ;) Inspis tähän löytyi uusimmasta Ruokapirkasta, tosin vedin muutaman mutkan suoraksi ja tein oman maun mukaan. Kyllä maittoi, miekkonen veti just äsken vielä viimeiset rippeet suuhunsa...



NACHOS CON POLLO

  •  pieni pussi Pirkka- nachoja
  • ½ punainen paprika
  • ½ punasipuli
  • 1 grillibroileri (siis semmoinen kaupassa grillattu)
  • salsaa
  • creme fraichea
  • juustoraastetta
Perkaa kana ja nypi se sopiviksi paloiksi. Kaada nachot uunivuokaan ja heittele päälle kananpalat. Pilko paprika ja punasipuli ja laita ne myös nachojen päälle. Lusikoi päälle salsaa ja creme fraichea oman maun mukaan, kannattaa jättää osa kuitenkin myös tarjolle. Ripottele päälle sopivasti juustoraastetta ja laita uuniin 225 °C noin 10 minuutiksi, tai kunnes juusto on saanut hieman väriä.

Me siis syötiin näitä guacamolen, creme fraichen ja salsan kanssa. Siideri oli kyytipoikana, kaikkein parhaiten tähän sopisi kuitenkin esimerkiksi Sol- olut.



Ja jos haluaa alkaa hifistelemään, niin terveellinen salaatti vois tehdä poikaa näiden kanssa... 

Vihreää kultaa

Sitä se on, guacamole nimittäin. Se on jotain niin hyvää, että mä voisin vain lusikoida sitä menemään ihan paljaaltaan. Mieskin jo välillä kyllästyy, kun teen sitä niin usein. Nyt ei oo kuitenkaan hetkeen tullut sitä surautettua, mutta nachoannoksen kanssa sitä oli aivan pakko tänään olla. Alkuperäiseen, aitoon guacamoleen kuuluu korianteri. Mä unohdin sen kuitenkin tänään kauppaan, ja täytyy kyllä tunnustaa, että en mä jaksa sitä aina tuohon laittaakaan. Ihan yhtä hyvää se on ilmankin.

Kaikille laiskoille kokeille vinkiksi, jos ette jo ole keksineet, että jos ei jaksa kaltata tomaattia tätä varten, niin anna mennä kuorimaveitsellä. Itse päräyttelen sillä lähes aina kuoren pois tomaatista, kun en jaksa kiehauttaa vesitilkkaa vain yhtä tomaattia varten. Laiska kun olen. :D



GUACAMOLE

  • 2 kpl avocadoa
  • 1 tomaatti
  • ½ punasipuli
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • srirachaa tai tabascoa maun mukaan (tai "oikeaoppisesti" tuoretta chiliä pilkottuna)
  • noin 1 limen mehu
  • suolaa
Halkaise avocadot ja poista kivet. Lusikoi massa (tehosekoittimen) kulhoon. Kalttaa tai kuori tomaatti, halkaise ja poista siemenet. Laita hedelmäliha kulhoon avocadon kanssa. Kuori ja pilko punasipulia vähän pienemmäksi ja laita kulhoon. Kuori myös valkosipulinkynnet ja lisää joukkoon. Lorauta sekaan maun mukaan srirachaa, purista aluksi reilu puolikkaan limen mehut ja pyöräytä mukaan muutama kierros suolaa myllystä. Surauta tasaiseksi teho- tai sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa, limen mehua tai srirachaa. Tarjoile nachojen, tacojen tai tortillojen kanssa. Tai syö paljaaltaan. ;)

Kick(ers) start to weekend!

Voi apuuuva, ette usko mitä mä tänään bongasin kauppareissullani Cittariin!


KICKERSEJÄ!! Nämä on ollut miesmuistiin parhaat sipsit ever, ja näitten puolestahan on netissäkin kirjoiteltu kaiken maailman adresseja näiden palauttamiseksi kauppojen hyllyille. :D No, siellä niitä lepäsi, ja mukaan lähtikin sitten heti kaksi pussia. Enhän mä malttanut olla heti aukaisematta pussia, kun kotiin pääsin. Mun muistikuvan mukaan kolmiot oli vähän pienempiä kuin ennen (tai sit mukulana ne näytti vaan isommilta ;) ) ja ne ei mun mielestä poksunut suussa samalla lailla kuin ennen. Miehen mielestä ne kyllä maistui aivan samalta. Ja älkää käsittäkö väärin, kyllä nämä edelleen maistui hyvältä...Varmasti tulee siis syötyä. :)

Tähän aamuun mä starttasin sitten täysomenamehun ja juustosämpylän voimalla. Ostin eilen pitkästä aikaa Sillankorvan valkosipulituorejuustoa, on se niin hyvää tuossa sämpylän päällä. :P


Tänään olisi ohjelmassa vähän ajanviettoa gradun parissa ja ystävän kanssa kahvittelua kaupungilla. Nyt pitäisi kuitenkin ottaa imuri käteen ja siivota, ei oo pölyt pyyhkiytynyt itsestään pöydiltäkään, vaikka kuinka oon niin toivonut.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Superrrrrrrrfood!

Mä oon aina jossain asioissa tosi jälkijunassa muihin ihmisiin verrattuna. Kuten valmistumisessa. Trendeissä. Musiikissa. Ja mä en oo vieläkää tehny sitä kuuluisaa avocadopastaa. Ajatuksen tasolla oon sinne asti jo päässy, mut toteutus on jäänyt vähän puolitiehen. :D

Noh, sama jälkeenjääneisyys pätee mulla noissa superfoodeissa. Mä en oo vaa jaksanu lähteä mukaan siihen ihme vouhotukseen, joka gojimarjoista ja macajauheista ynnä muista sörsselsöneistä on vuosien aikana tullut. Mun mielestä suomestakin saa varsin hyvää "superfoodia", kuten mustikkaa ja tyrniä. Nyt tein kuitenkin ensimmäisen ostokseni superfood osastolla. Yksi kaveri nimittäin viime viikolla suositteli CoCoVin Smoothie- mix jauheseosta, josta sai kuulemma tehtyä täyttäviä pirtelöitä. Mä olen yrittäny tässä viimeisen vuoden aikana tehdä jonkinlaista elämäntaparemppaa, tai no, palata siihen omaan entiseen vähän terveellisempään elämänrytmiin, niin ajattelin antaa superfoodille nyt tilaisuuden. Tuon mixin paketissa lukee, että tällä voi korvata aterioita ja lähinnä ajattelinkin käyttää tätä aamu- ja välipalana. Surautin sitten tuossa nyt ensimmäisen smoothien kokeeksi ja, noh, ei tämä nyt hassumpaa ole. Seuraavan kerran laitan vain vähän vähemmän vettä kun ohjeessa sanotaan, tai sitten enemmän hedelmää. Tällainen oli mun mix tänään...

PAB- SMOOTHIE

  • 3dl vettä
  • 1 banaani
  • 1 päärynä
  • 1 appelsiini
  • 1 rkl sitruunahunajaa
  • 3 rkl CoCoVi Smoothie- mixiä
Kuori hedelmät, pilko niitä hieman tarvittaessa ja laita kaikki ainekset blenderiin. Surauta tasaiseksi ja juo pois.

Tuo Smoothie- mix sisältää luomu- macaa, luomu- lucumaa, luomu- kaakaojauhetta, gojijauhetta ja luomu- psylliumia. Väri on semmoinen rusehtava, eli siitä johtuen varmaan lähes kaikista tulee tuommoisia rusehtavia valmiinakin. Purkin kyljessä on neljä erilaista smoothiereseptiä, ja niistä ainakin mustikka-avocado pääsee varmasti jossain vaiheessa mun kokeiluun. Huomenna aion surauttaa kiivi- omenasmoothien, minä raportoin sit siitäkin! :) 

Katkarapuröra

...tai Toast skagen- massa tai jotain sinne päin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. :D Olkoon nyt mikä olkoon, mut katkarapumössöä herkuteltiin eilen miehen kanssa.



KATKARAPURÖRA


  • 1 pss pakastekatkarapuja
  • ½ pieni punasipuli
  • reilusti ruohosipulia
  • n. 1tl sitruunapippuria
  • ripaus suolaa
  • sitruunanmehua
  • n. 1 tl sriracha- kastiketta
  • 2 rkl majoneesia
  • 150g creme fraichea
Sulata ja valuta katkaravut hyvin. Jätä muutama kokonainen katkarapu sivuun koristeeksi, pilko muut karkeasti hieman pienemmäksi. Laita katkaravut kulhoon. Kuori ja silppua punasipuli mahdollisimman pieneksi kuutioksi. Saksi ruohosipuli katkarapujen joukkoon ja lisää myös punasipulisilppu. Mausta seos sitruunapippurilla, suolalla, sitruunanmehulla ja sriracha- kastikkeella. Sekoita joukkoon majoneesi ja creme fraiche. Koristele kokonaisilla katkaravuilla. Anna maustua kylmässä noin 15 minuuttia ja nauti.

Minä söin tätä herkkua ruisleivän kera...

Mies taas söi hyvällä ruokahalulla myslileivän kanssa. Minkäs kanssa sinä tätä söisit?

torstai 7. helmikuuta 2013

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa...

Niinpä niin, kyllä tämä sairastaminen sotkee pään kovasti. No, tiistaina oli Runebergin päivä ja kyllä mä sen silloin muistin, koska koulumme keittäjä teki perinteiseen tapaan maailman parhaat tortut meille kaikille. <3 Mut eipä sit enää kotiin päästyäni ollu voimia alkaa leipomaan torttuja itse, olo kun oli mitä "mainioin". Vasta tänä iltana sain itestäni edes sen verran tarmoa irti, että leipaisin meidän keittäjän reseptillä Runebergin torttuja. Mä en juurikaan tykkää niistä kaupan versioista, ja ne on aivan liian isojakin. Nämä herkut on sopivan pieniä, koska ne on tehty muffinssipelteihin. Ja muutenkin mielestäni paljon, paljon maukkaampia. Kiitos siis K, joka jaoit tämän reseptin.

Runebergin tortun historiasta sen verran, että tämänn herkunhan on kehittänyt J.L.Runebergin vaimo Fredrika miehelleen punssin kanssa nautittavaksi. Wikipediaa tutkiessani sain myös uutta tietoa, en nimittäin ole kuullutkaan, että Fredrika on koristellut tortut omenahillolla! Olisi mielenkiintoista tietää, milloin hillo on muuttanut muotoaan vadelmaksi. Ja pitää siis kokeilla näitä joskus myös sillä omppuhillolla, kun sitä pakkasessa vielä reilusti on.




RUNEBERGIN TORTUT

10-12kpl
  • 100g voita
  • 1dl sokeria
  • 1 muna
  • ½dl piparimuruja
  • ½dl korppujauhoja
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • ½dl mantelijauhetta
  Koristeluun
  • vadelmahilloa
  • tomusokeria
  • vettä
Vaahdota kevyesti voi ja sokeri. Vatkaa mukaan muna. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää voiseokseen. Lusikoi seosta muffinivuokiin ja paista 200°C n.15 minuuttia, tai kunnes tortut ovat hieman saaneet väriä pintaan. Anna jäähtyä hyvin ja koristele nokareella vadelmahilloa ja pursota hillon ympärille sokerikuorrutetta. Sekoita sokerikuorrute tomusokerista ja pienestä vesitilkasta. Laita valmis seos esim. litran pakastepussiin, ja leikkaa kulma auki pursottaaksesi seosta.

Nyt saan siis taas käpertyä peiton alle parantelemaan olojani tortun kanssa. :D Ja nautin katsellessani tätä...


Löysin tämän viime viikonlopun Helsingin reissulta Stockalta. Olin ihaillut tätä jo viime syksynä, mutta jostain syystä se jäi silloin ostamatta. Arvatkaa vaan olinko onnellinen, kun tämän näin!
 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Voihan räkä!

Anteeksi nyt vaan suorasukaisuuteni, mut just se! Sitä tulee ja tulee ja tulee eikä lopu vaikka kuinka niistäis! Ja tämä köhä... Voi juma. Lipitin heti aamutuimaan chai lattea ja teetä, myöhemmin kuumaa mustaherukkamehua, ja sitten tuli mieleeni yhtäkkiä tuo juoma, jonka kuvan laitoin tänne toissapäivänä. Eipä sit mitään, vihreä tee tulille ja juoma kuppiin. Sopi kyllä mun makuun erinomaisesti! Mutta jos et tykkää inkivääristä ja limestä, niin jätä tämä väliin. Muut, go ahead!

INKIVÄÄRI-LIMETTITEE

1 iso lasillinen
  • 2kpl limetinlehtiä
  • n.1cm pala tuoretta inkivääriä viipaleina
  • 3dl n. 90°C vettä
  • 1tl vihreää teetä
  • (1-2 palaa ruokosokeria)
Pane limetinlehdet ja inkivääri lasiin. Lisää joukkoon teelehdet (siivilässä) ja kuuma vesi. Hauduta nelisen minuuttia. Poista tee- ja limetinlehdet sekä inkivääri. Mausta maun mukaan ruokopalasokerilla. Nauti kuumana tai kylmänä.

(Ohje Dansukker)

Minä tietysti nautin tämän kuumana helpottaakseni kurkussani olevaa raastinrautaa. Taidanpa mennä saman tien tekemään uuden satsin...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lämmikettä sisuskaluille

Se eilinen kipeä olo tämän päivän aikana vain vahvistui ja vahvistui, tuloksena et heti töistä päästtyä iltapäivällä oli kuumetta ja ihan törkeän huono olla. Räkä valuu, kurkku on kipeä ja kuiva, yskä tulee välillä kuivana ja syvältä ja välillä niiiiin limaisena kuin vaan voi. Äänikin meinaa paikoin lähteä, onneksi töissä meni päivä mahdollisimman vähällä puhumisella.

Eihän kipeänä oikein oo edes nälkä, mutta illalla oli ihan pakko väsätä ruokaa. Tein sitten mukavasti lämmittävää keittoa, jonka tulisuuden sai aikaan chili ja sriracha kastike. Tässäpä ohjetta siihen.


TOM KHA- KEITTO

  • 1 L vettä
  • 1 chili
  • 2-5 kynttä valkosipulia
  • isohko pala inkivääriä
  • öljyä
  • 2 pss Pirkka Tom kha-keittoaineksia
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • 4 levyä nuudeleita
  • suolaa
  • sriracha- kastiketta
  • ruohosipulia (tai korianteria)
Pilko chili ja valkosipuli pieneksi. Raasta inkivääri. Kuullota chiliä, valkosipulia ja inkivääriä hetki tilkassa öljyä. Lisää vesi ja keittoainekset. Anna kiehua viitisen minuuttia ja lisää sitten kookosmaito. Kuumenna kiehumispisteeseen ja  mausta suolalla ja srirachalla. Lisää nuudelit ja keitä niin, että nuudelit pehmenevät. Lisää lopuksi silputtu ruohosipuli ja tarjoa.

Tuohon olisi niin hyvin sopinut korianteri, mutta sitä ei sattunut juuri olemaan kaapissa. Samoin naanleipää olisi ollut ihana dipata tuohon, mutta ei ollut sitäkään. :/ Menihän tuo nuonkin, sohvan nurkassa viltin alla Game of Thronesia katsellessa. :)

Jälkkäriksi korkkasin kokiksen ja nautin yhden viikonloppuna Helsingistä tuomista macaronsista. Makuna oli mustaherukka, naaaaammmm... <3


Nyt äkkiä sohvalle ja kattomaan ku uusin Top Chef kausi alkaa! Hyvät yöt kaikille! Muistakaahan jättää kommenttia! :)

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ulkonäköpaineita

Myöhäiset talvi-illan terveiset Pohjanmaalta! 

Huhhuh, kyllä yksinkertaisen Vuodatuksen jälkeen on hankala muokata tätä Bloggerin pohjaa. Mutta sainpas kuin sainkin muokattua uuden sivupohjan ja fontit väreineen mieleisekseni. :) Kyllä otti lujaan! Ehkä nyt alkais huvittaa blogata uudelleen, kun on nämä ulkonäköasiat kunnossa. :D Täytyy ainakin vielä laskuria muokata, se ei näemmä toimi, ainakin jos on uskominen bloggerin omaan tilastoon. Eiköhän tämä tästä siis nyt ala käynnistymään, ennenku tulee täyteen vuosi blogin siirtopäätöksestä. 

Olo meinaa olla "lievästi" kipeä, tekisi mieleni tätä Dansukkerin lämmittävää inkivääri-limettiteetä... Kuva Dansukker

 Palataan ruoka-asioihin mahdollisimman pian.<3

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen teksti täällä!

Terve vaan! 



Olen tuolla Vuodatuksessa pitänyt ruokablogiani muutaman vuoden verran, tarkalleen ottaen 11/2008 lähtien. Tuolla on kuitenkin ollut vähän turhan usein kaikennäköisiä vaikeuksia, käyttökatkoja ja niin edelleen, ja mielessä onkin ollut blogin siirto tänne blogspotin puolelle. Nyt sitten, kun eräs sähkökatko tuhosi kaikki kuvat sieltä elokuusta 2009 lähtien, ratkaisi se asian. Tänne siis! 

Blogipäivityksieni tahti on ollut vähän hitaammanlaista, katsotaan josko sekin tästä elpyisi vaihtamisen myötä. :)

Tervetuloa, sekä uudet että vanhat lukijat! :)